sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Muisteloita

Juhannus on onneksi vihdoin ohi. Kirjoittelen erittäin pikaisesti mutta saaliina juhannuksesta on viikatehommista kipeytynyt jalka, toisaalta pääsin onneksi uimaan pitkää matkaa avovedessä <3 

Saaliina myös pettymys tavoitepaidan suhteen, ostin viime kesänä paidan joka meni päälle mutta oli liian pieni, jätin sen mökille odottamaan tätä kesää ja päätin sitten pistää paidan päälle vihdoin, tunsin heti että paita tuntuu löysemmältä kuin ennen mutta kuinkas kävikään, en saanut sitä edes päälle koska kyynärvarsi on niin paljon paksumpi kuin vuosi sitten, kiitos tästä kuuluu ilmeisesti treeneille ja olenkin muutaman kerran miettinyt miksi tuo alue ranteesta kyynärpäähän tuntuu jotenkin turpealta.



Olo on aika turpea, täytyy muistaa ehdottomasti juoda tarpeeksi ja tarkkailla suolankäyttöä tällaisilla helteillä. Muuten olo on aika luottavainen ja positiivinen. Olen päässyt jo tähän asti eikä urakka tunnu (ainakaan näin jälkikäteen) ollenkaan pahalta vaan matkalta on jäänyt käteen mahtavia oppeja viisailta ihmisiltä ja ihania oivalluksia omasta päästä ja ruumiista. Välillä vähän masentaa ja silloin on otettava edistyskuvat muistuttamaan kuljetusta matkasta ja siitä että paljon on saavutettu vaikka välillä jumittaa. Tavoitteet saattavat muuttua matkan varrella niinkuin minulla on selvästi käynyt, tärkeintä on kuitenkin se että on olemassa selkeät tavoitteet joihin pääsemiseksi joutuu tekemään kunnolla töitä. Työnteko vaatii yleensä kunnollista suunnittelua ja jonkinverran organisoimista, siinä siis minun seuraavan viikon ohjelmaa. Uudet tavoitteet selkeiksi mielikuviksi eikä ympäriinsä haihattelua ilman kunnollisia päämääriä ja suunnitelmia. 



Pistän perään vanhoja kuvia koska uusia ei ole tällä hetkellä saatavilla. Näitä voisi nimittää oman matkani kohokohdiksi, kuvia joita katsoessa tuntee ylpeyttä omasta tekemisestä ja saavutuksista


Kuva siitä kun löysin ensimmäisen näkyvän lihaksen

 Unelmien tavoitehousut jotka sain tilata kun mahtuivat jalkaani

Lemppari edistuskuvakollaasi

Ensimmäiset voimanaiskisat


Suomen vahvin kisat



2 kommenttia:

  1. Olitko se sinä joka veti taloa pisimmälle? Olen välillä lukenut tätä blogia ja ihaillut. Katsoin myös tuon ohjelman koska Kati on töissä siinä kuntosalissa missä minäkin käyn, mutta en todellakaan tajunnut että sinäkin olet siellä. :)
    Aivan mahtavaa! Sinä todellakin näytät kaikille närhen munat, olet tosi sankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut minä, paras veti taloa noin metrin mua pidemmälle :D

      Kokeillaan josko ne närhenmunat sais joskus näytille!

      Poista