Näytetään tekstit, joissa on tunniste rautakoura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rautakoura. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. syyskuuta 2012

Takana on pari jotenkin henkisesti raskasta päivää. vatsa on kipuillut muutaman kerran, kroppa näyttää kauhealta. Jalat on ihan eriparia kaiken muun kanssa, ennen tuo maha ei näyttänyt niin kauhealta koska takapuoli oli isompi, nyt toivon koko loppukropan pariutuvan jalkojen kanssa. Sen lisäksi eilen nyrkkeilessä alkoi kamala pistävä kipu jossain tuolla solisluun ja olkavarren liitoskohdassa. Olen onneksi vihdoin ymmärtänyt sen että pidän kroppaa aika kovilla koko ajan ja sekin voi aiheuttaa stressiä, jotenkin sellaista fyysistä stressiä koska henkistä ei ole. Paino on onneksi taas laskenut "normaalille tasolle" eli sehän nousi 4kg  ilmeisesti vatsavaivojen ja raskaan treenin myötä. Nyt ollaan taas lähtöpisteessä ja toivottavasti lasku jatkuu vielä muutaman päivän ennen kuin alkaa taas jumittaa.

Huomenna suuntaan kohti Helsinkiä ja farkkujen mittausta/suunnittelua ja tietenkin luvassa myös treeniä kera pt:n. Tuo treenikin jännittää kauheasti koska sinne on tulossa kuvaaja mukaan niin saan tänne vähän parempilaatuisia kuvia ja samalla "edistyskuvia" lähinnä siis ajattelen niitä niin että kun olen tavoitteessani niin voin katsoa lähtökuntoa niistä.

Eilinen nyrkkeilytreeni oli huippuhyvä! Treenikaverit vaikuttavat tosi paljon siihen mitä siellä saa aikaiseksi ja sanoinkin tänään aamulla että treeni sujui tosi hyvin koska treenikavereista löytyi yhtä "raivopäisiä" (ellei raivopäisempiä) kuntoilijoita kuin minä. Nyrkkeilyn jälkeen on aina tällainen olo


Olen tässä muutaman päivänä kokeillu erilaisia vaihtoehtoisia aamupalajuomia. Eilen testiin pääsi tällainen juoma: 2rkl hamppuproteiini, reilu kourallinen mustikoita, riisijuomaa, guarem, maca. Oli ihan mielenkiintoinen makuelämys, olo juoman jälkeen oli sellainen kuin olisin märehtinyt nurmikkoa viimeiset 10 tuntia. Vaatii ehkä hiukan säätöä makujen kanssa mutta ehdottomasti kokeiltavan arvoinen proteiini ja aionkin löytää sille sopivan reseptin. Tänään taas oli vuorossa makeampi elämys: riisijuoma, piimä, reilu desi puolukoita, cookies&cream proteiinijauhetta, guarem ja maca. Aineksia yhteen sotkiessani mietin että mihinkähän olen taas pääni pistänyt mutta juoma oli oikeasti hyvä. Alapuolella onkin kuva mun aamupalasta päivinä jolloin ei ole mukamas aikaa edes kaataa juomaa oikeaan lasiin (mutta kuviahan on aina aikaa ottaa)





maanantai 10. syyskuuta 2012

Expot on ohi ja on taas aikaa roikkua koneella. Eilinen olikin aika vauhdikas päivä, heti aamusta olis fitness sm karsinnat jotka kävin katsomassa kaverini kanssa, kaveri onnistui salakuljettamaan mut vip-alueelle kun siellä oli hyvin tilaa ja näkymä lavalle olikin loistava. Oli aika hienoa!!  Karsintojen jälkeen testailemassa Rautakouran pisteellä erilaisia voimailujuttuja. 2x75kg (kummassakin kädessä 75kg salkku) aika oli 35s joka oli ilmeisesti expojen paras aika. Myöhemmin kävin kokeilemassa 1x75kg yhdellä kädellä, aika tässä 57s, sain myös 200kg mötikän liikkeelle. Käsistä on nahat irti mutta huippufiilis ja tarkoituksena olisi osallistua 27.10 Hämeenlinnassa järjestettävään voimailulajien testailupäivään (naisille tarkoitettu). Voi tosin olla että mun herkkä hipiä ei sellaisia painoja kestä. Tässä mahdollisesti kiinnostuneille lisäinfoa Rautakoura lajeista.

http://www.rautakourakisat.fi/Info.html

 Myöhemmin päivällä alkoi otevoimakilpailut jotka seurasin vaikka tarkoitus oli mennä katsomaan fitness finaalia. Voimailupuolella oli rennompi olo ja sukulainen kisaamassa joten sinne oli tietenkin jäätävä. Voimakilpailun jälkeen ehdin vielä hyvin katsomaan loput fitness finaalista, nyt vip-puoli olikin täynnä joten en edes harkinnut sinne livahtamista vaan jäin kiltisti kauemmaksi istumaan. Miehet olivat tosi isoja ja naiset todella kauniita. Joka paikassa oli paljon kimalletta, ruskeaa ihoa ja valkoisia hampaita, täysin erilainen maailma kun voimailussa ja silti kummatkin kiehtovat paljon. Voi kun voisi saada paljon voimaa ja kauniit isot lihakset.

Aloitin suolahapon käytön ruokailun yhteydessä ja vatsakivut ovat lähes kokonaan kadonneet, olokaan ei ole niin "tukkoinen" enää. Vähän kyllä kauhistuttaa ensi perjantain pt tapaaminen koska ei ole hajuakaan miten olen kehittynyt ja koko kuukausi on ollut jotenkin sekopäinen. On ollut flunssaa, vatsakipua, painonheittelyä jne. Treenit ja ruokailut menneet kuitenkin ihan mukavasti., toivottavasti tuo happoasia vähän vilkastuttaisi painon tippumista. Toisinaan en vaan osaa nauttia pienentyvästä kropasta kun paino tulee niin hitaasti perässä. Toisinaan tämä tilanne on minulle ihan ok. Tänään tuo harmittaa kovasti, enempää en enää pysty tekemään asian eteen ( tai siis voisin tietenkin aloittaa jonkun pussikuurin vaikka mutta sitä virhettä en tee) kuitenkin jos en kehity tarpeeksi niin muutoksia on tehtävä. *huoh*