Hääpäivää juhlistettu, ja kyllä kannatti ottaa vähän vapaata <3 Hotelli oli aivan mahtava, siellä sai hillua kylpytakissa kokoajan! ihan ensin käytiin miehen kanssa treenailemassa salilla ja sain kuulla kehuja ja ihmettelyä mieheltä siitä kuinka hyvin jaksan treenata (treenailtiin siis samat hommat samoilla painoilla). Salilta olikin hyvä suunnata kohti kylpyläosastoa, ensin vähän uiskentelua, sitten kylmäsammio, poreamme, ja kuuma poreamme. Lopulta kun päästiin huoneeseen olin valmis sammumaan yöunille.
Tässä lähiaikoina olen miettinyt paljon samaa asiaa kuin jossain blogin alkuaikoina. Vaikka mulla on tukea ja itsevarmuutta enemmän kuin blogin alkuaikoina silti en tunne ketään joka ymmärtäisi millaista tämä homma on. Tai millaista on elää sen kanssa että vaikka on laihtunut jo monta vuotta niin niitä vuosia on vielä paljon edessä ja motivaatiota on pidettävä yllä samaan aikaan kun pitää hallita niitä ongelmia joita on onnistunut vuosien varrella hankkimaan päänsisälle suhteessa ruokaan. Ei ole kyse pelkästään siitä että laihduttaisi hetken ja jatkaisi elämää vaan koko pääkoppa ja sen järjestys on pistettävä uusiksi samalla halliten liikuntaa ja ruokailuita. Mullahan noista mikään ei ole onnistunut kunnolla, liikun liikaa tai lähinnä liian kovaa koska saan erittäin kovista treeneistä tarpeeksi hyvänolontunnetta korvaamaan syömisestä saadun hyvänolon. Ruokaa taas olen oppinut (kovin treenien takia) käyttämään vain polttoaineena tai vaihtelevasti omien fiilisten purkamiseen. Edelleen suhde ruokaan on ihan vinksallaan enkä usko että voin ikinä olla ruoan suhteen sinut päässäni. Voin kyllä syödä loppuelämäni grammalleen punnittuja ruokia ilman kastikkeita koska silloin irrottaudun tunnesiteestä ruokaan. Tähän asti olen yrittänyt oppia suhtautumaan ruokaan jotenkin fiksummin mutta mitä pidempi aika kuluu sitä varmempi olen siitä että loppuelämän ruokavalio tulee koostumaan pelkästään kasviksista, vähärasvaisesta lihasta, riisistä, maitorahkasta ja palautusjuomista sekä vitamiineista ja mineraaleista. Oikeastaan olisin aika helpottunut jos voisin vain pikkuhiljaa lopettaa taistelun ja hyväksyä sen että alan käyttää ruokaa vain polttoaineena ilman sen kummenpia vaihteluita tai makunautintoja. Vielä kun saisin miehen hyväksymään asian, toisaalta en tiedä jaksanko aina tehdä kaksi eri ruokaa perheelle. Onneksi siis on blogi jonka kautta olen löytänyt ainakin muutaman ihmisen jolla on samankaltainen operaatio meneillään, en tiedä miksi minulle on niin tärkeää tietää se että en ole ainoa vaikka osittain tämä varmasti liittyy siihen että kun aloin muuttamaan elämäntapoja en tiennyt voiko niistä kilomääristä laihtua normaalipainoiseksi ilman leikkausta koska en tiennyt onko kukaan onnistunut siinä pysyvästi, enkä kyllä tiedä edelleenkään mutta nykyään uskon että voi.
Eilisen treenin jälkeen kipeiksi rytmihäiriöiksi kuvailemani vaivat taas palasivat. Outoa asiassa on se että niitä ei tule treenin aikana vaan jälkeen, toinen outous on se että olen tuntevinani niitä myös oikealla puolella. Viittaisiko sitten enemmän kuitenkin rasitusastmaan tai lihasjumiin. Tai ehkä vain vainoharhaisuuteen.
Huomenna olisi aikaa käydä treenailemassa lajihommia Hämeenlinnassa mutta luulen etten pääse salille lukkojen läpi joten odottelen vain tiistain jäsenkorjaajaa ja sen tuomaa kolmen päivän treenikieltoa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Rennohkoa
tiistai 4. joulukuuta 2012
Normipäivä
Saksalainen vieras on palautettu lentokentälle ja paluu ihanan rauhalliseen arkeen on tapahtunut.
Viikonloppuna varsinkin aamupalat olivat erittäin ylimitoitettuja, kotona oli herkkuja jatkuvasti ja minulla tosi paljon tekemistä. Syömiset menivät kuitenkin tosi hyvin (tai no en ainakaan syönyt niitä herkkuja ollenkaan)
Työvuoroista ja ohjelmasta riippuen ruokarytmit menivät vähän sekaisin mutta söin kuitenkin joka päivä (paitsi sunnuntaina) yhden lämpimän ruoan, aamupalan, iltapalan ja jotain pientä parissa välissä. Eilen tuli sitten syötyä ihan valkoista pastaa ja illalla juustoa ja muutama digestive keksi niin paino on tottakai +2kg, muutenhan paino on ollut laskusuunnassa ja varsinkin vaatteissa on huomattavaa löysyyttä ihan tässä vajaan parin viikon sisällä. Mulla taitaa olla sitten tosi hidas aineenvaihdunta tai jotain vikaa päässä kun vähän pienemmällä kalorimäärällä ja lämpimän ruoan (siis sellaisen oikeasti lämpimän esim lämmin puuro) välttelyllä paino ja olo on mukavan kevyt. Toki olen jättänyt kaikkein raskaimmat treenit hetkeksi pois koska päässä on sellainen olo että niitä raskaimpia treenejä ei voi tehdä jos ei ole syönyt hyvin (liikaa) vaan energia loppuu kesken treenin. Nyt sitten hölkkäilen ja teen muutaman raskaan jutun ja nyrkkeilen tai "hiihdän" loppuajan.
Mindfulness harjoituksista en ole puhunut aikoihin. Jatkan niitä edelleen päivittäin ruoan kanssa. Yleensä yhdellä tai kahdella aterialla päivässä ja sanoisin että niillä harjoituksilla on todella paljon vaikutusta siihen mitä nykyään tulee syötyä. Ruokavaliosta on jäänyt pois aika paljon sellaisia juttuja joista olen ennen pitänyt mutta jotka ovat aika inhottavia kun keskittyy syömiseen ja siihen tunteeseen suussa. Poisjääneitä ovat: Fetajuusto, oliivit, osa lihosita, osa tonnikaloista ja osa maitorahkoista. Lisääntyneitä: mysli, porkkana, juurekset, raejuusto, mausteet
Esimerkki tämän hetken ruokailuista
Aamupala: maitorahka 250g, mysli (vajaa desi)
Lounas: kurkku, tomaatti, porkkana, sipuli, sitruunapippuri, maustamaton jugurtti, öljy, tonnikala
Välipala: maitorahka, mysli
Päivällinen: Sama kuin lounas mutta ilman lihaa ja lisänä hiukan sitä mitä muu perhe syö
Iltapala: maitorahka, mysli tai palautusjuoma
Laskeskelin että kenkähaaste tietäisi -400g tiputusta päivässä. Päätin etten käy puntarilla kuin korkeintaan kerran viikossa enkä laske kilomääriä tarkasti koska aika tiukalle menee tarvittavan määrän tiputtaminen, varsinkin kun tajusin että tiputuksen jälkeen mulla on enää 4 kiloa normaalirasvaprosenttiin!! Joka tapauksessa nyt on hyvä aika tiputella tuo 25kg hiukan tiukempaan tahtiin lisäämällä sitä aerobista liikuntaa koska nyt on ihan tarpeeksi pitkään jumiteltu ja keskitytty VAIN voimaan, tokihan se voimailu tulee tässä pysymään mukana mutta hiukan pienemmässä osassa niin pitkään että paino alkaa olemaan paremmin kohdillaan. On tosi outoa ajatella sitä että -29kg ja olen oikeasti normaali jossain suhteessa, se tuntuu niin pieneltä tiputukselta enää kun olen tottunut ajattelelemaan että tiputettavaa on 69-90kg tokihan bmi:n mukaan normaalipainon ylärajalle on matkaa huomattavasti enemmän kuin tuo 29kg.
Viikonloppuna varsinkin aamupalat olivat erittäin ylimitoitettuja, kotona oli herkkuja jatkuvasti ja minulla tosi paljon tekemistä. Syömiset menivät kuitenkin tosi hyvin (tai no en ainakaan syönyt niitä herkkuja ollenkaan)
Työvuoroista ja ohjelmasta riippuen ruokarytmit menivät vähän sekaisin mutta söin kuitenkin joka päivä (paitsi sunnuntaina) yhden lämpimän ruoan, aamupalan, iltapalan ja jotain pientä parissa välissä. Eilen tuli sitten syötyä ihan valkoista pastaa ja illalla juustoa ja muutama digestive keksi niin paino on tottakai +2kg, muutenhan paino on ollut laskusuunnassa ja varsinkin vaatteissa on huomattavaa löysyyttä ihan tässä vajaan parin viikon sisällä. Mulla taitaa olla sitten tosi hidas aineenvaihdunta tai jotain vikaa päässä kun vähän pienemmällä kalorimäärällä ja lämpimän ruoan (siis sellaisen oikeasti lämpimän esim lämmin puuro) välttelyllä paino ja olo on mukavan kevyt. Toki olen jättänyt kaikkein raskaimmat treenit hetkeksi pois koska päässä on sellainen olo että niitä raskaimpia treenejä ei voi tehdä jos ei ole syönyt hyvin (liikaa) vaan energia loppuu kesken treenin. Nyt sitten hölkkäilen ja teen muutaman raskaan jutun ja nyrkkeilen tai "hiihdän" loppuajan.
Tämän päivän lounas: brysselinkaalia, tomaatti, kurkku, sipuli,
graavilohi, salaattisekoitus ja piparjuuritahnaa
Mindfulness harjoituksista en ole puhunut aikoihin. Jatkan niitä edelleen päivittäin ruoan kanssa. Yleensä yhdellä tai kahdella aterialla päivässä ja sanoisin että niillä harjoituksilla on todella paljon vaikutusta siihen mitä nykyään tulee syötyä. Ruokavaliosta on jäänyt pois aika paljon sellaisia juttuja joista olen ennen pitänyt mutta jotka ovat aika inhottavia kun keskittyy syömiseen ja siihen tunteeseen suussa. Poisjääneitä ovat: Fetajuusto, oliivit, osa lihosita, osa tonnikaloista ja osa maitorahkoista. Lisääntyneitä: mysli, porkkana, juurekset, raejuusto, mausteetEsimerkki tämän hetken ruokailuista
Aamupala: maitorahka 250g, mysli (vajaa desi)
Lounas: kurkku, tomaatti, porkkana, sipuli, sitruunapippuri, maustamaton jugurtti, öljy, tonnikala
Välipala: maitorahka, mysli
Päivällinen: Sama kuin lounas mutta ilman lihaa ja lisänä hiukan sitä mitä muu perhe syö
Iltapala: maitorahka, mysli tai palautusjuoma
Laskeskelin että kenkähaaste tietäisi -400g tiputusta päivässä. Päätin etten käy puntarilla kuin korkeintaan kerran viikossa enkä laske kilomääriä tarkasti koska aika tiukalle menee tarvittavan määrän tiputtaminen, varsinkin kun tajusin että tiputuksen jälkeen mulla on enää 4 kiloa normaalirasvaprosenttiin!! Joka tapauksessa nyt on hyvä aika tiputella tuo 25kg hiukan tiukempaan tahtiin lisäämällä sitä aerobista liikuntaa koska nyt on ihan tarpeeksi pitkään jumiteltu ja keskitytty VAIN voimaan, tokihan se voimailu tulee tässä pysymään mukana mutta hiukan pienemmässä osassa niin pitkään että paino alkaa olemaan paremmin kohdillaan. On tosi outoa ajatella sitä että -29kg ja olen oikeasti normaali jossain suhteessa, se tuntuu niin pieneltä tiputukselta enää kun olen tottunut ajattelelemaan että tiputettavaa on 69-90kg tokihan bmi:n mukaan normaalipainon ylärajalle on matkaa huomattavasti enemmän kuin tuo 29kg.
Tunnisteet:
bmi,
laihdutus,
mindfullness,
rasvaprosentti,
ruokavalio
perjantai 12. lokakuuta 2012
Päivä 3
Aamu alkoi oikein hyvin, tein smoothien puuropohjalla ja aloin nauttimaan sitä kera vitamiinien. Aamuhetki jäi kuitenkin lyhyeksi ja aamupala unohtui kun pienempi muru heräsi kuumeisena. Loppupäivä menikin köllötellessä lapsen vieressä tai sylitellessä lapsen hereilläollessa. Aamupala unohtui niille sijoilleen ja äsken kävin sen vetäisemässä pöntöstä alas. Nyt illalla tuntuu kovin uupuneelta kun kaikki rutiinit jäivät tekemättä ja koko kroppa on ihan jumissa koko päivän paikallaanolemisesta. Nyt sen sitten huomaa mitä vähän liikunta ja huonot syömiset tekee mun päälle. Ilta on mennyt jotenkin sumussa, mietin vain sitä kuinka ahdistaa kun eilinen siivous meni heti hukkaan, Mietin myös aika paljon sitä että mikähän musta tulee "isona" tai mitä haluan tehdä ja mikä olis se mun juttu. Tahtoo tietää :)
Nyt kuitenkin syömiset:
Aamupala: puuro, mansikka, kookosöljy, maitorahka, piimä 65kcal
Lounas: pätkä patonkia, tonnikala, salaatti, chili, sitruuna 800kcal
Päivällinen: tuorepasta, broilerin rintafile, aurajuusto 470kcal
Iltapala: mansikka, valkuainen, kookosöljy, kaneli, makeutusaine 239kcal
Yhteensä: 1608
Liikunnat: 0
Iltapala oli yksi mun ihanaisen pt:n opettamista herkuista. Paistoin makeutettuja valkuaisia kookosöljyssä, raastoin päälle kanelia kanelitangosta ja söin sulatettujen pakastemansikoiden kanssa. En pysty kuvailemaan miksi tästä tulee niin ihana olo ja miksi tämä on niin suurta herkkua mutta mulle parasta mahdollista "lohturuokaa" tällaisen päivän jälkeen.
Tässä vielä kuva mun herkusta

Huomenna taitaakin olla Hämeenlinnapäivä. Suunta siis kohti Heavy Events salia ja treenaamaan pää taas ihanan seesteiseen olotilaan <3 Ehkä tänään vielä vähän vatsalihastreeniä ettei ihan täysin toimentota päivää tule.
Tän päivän superruoka on varmasti yllättäen mansikka
Mansikka on erinomainen c-vitamiinin, foolihapon, kuidun ja mangaanin lähde. Katsausartikkelissa, joka julkaistiin Critical Reviews in Food Sciense and Nutrition- sarjassa, tehtiin yhteenveto mansikan fytokemikaaleihin liittyvistä terveysvaikutuksista. Kirjoittaja viittasi tutkimuksiin, jotka osoittivat fytokemikaalien kyvyn estää LDL- kolesterolin hapettumista, parantaa verisuonten toimintakykyä sekä vähentää verihyytymiä ja tulehduksia- vaikutuksia, jotka yhdessä alentavat sydäntautien riskiä
tiistai 9. lokakuuta 2012
Ruokaaa
Tänään olen yrittänyt kiinnittää huomiota syömisiin. Jotenkin siihen sellaiseen hyvänolontilaan on todella vaikea palata täysin. Olen siis selkeästi löytänyt tilan jossa vireys ja yleinen olotila on todella hyvä. Se vaatii vain tietynlaista syömistä ja liikkumista. Liekö syksy vai laiskuus kun ei kumpikaan tunnu menevän oikeille urilleen.
Syömisten pitäisi mennä näin:
Aamupala:puuroa, rahkaa, marjoja
Lounas, vihanneksia lihaa
Välipala: rahkaa, marjoja
Päivällinen: vihanneksia, lihaa, hiilareita
Iltapala: rahkaa, marjoja
Toki olen vaihdellut sisältöä mutta niin että jakaumat pysyvät suht samoina, varsinkin niin että illalla ei tule hiilareita. Kuitenkin päivät tuntuvat menevän näin:
Aamupala: puolikas smoothie
Lounas: vähän mitä sattuu saamaan kiinni (yleensä tonnikala, raejuusto, tomaatti, kurkku, salaatti)
Välipala: -
Päivällinen: lihaa, vihanneksia, perunoita (liian iso annos) jälkkäriksi esim kiisseliä, ja loppuilta meneekin napostellessa porkkanoita, pähkinöitä, ruoanjämiä, juustopaloja.
Eipä ole vaikea arvata miksi olo ei ole hyvä, eikä myöskään sitä miksi illat menee TAAS napostellessa. Päivällä tulee syötyä ihan liian vähän, kun on mukamas kiire.
Tästä sitten pääsemme oravanpyörään nimeltä liikunta. Päivisin ei tietenkään ole aikaa koska olen kiireinen kotiäiti, iltaisin olen liian väsynyt koska en ole syönyt päivällä kunnolla. TYHMÄ MINÄ!!
Tänään ei vaikuta kyllä yhtään paremmalta. Aamupala jäi kesken (se olisi ollut smoothie), Lounas: ruisleipä, kananmuna, sardiini, 3rkl perunamuusia, välipala jäi välistä, Päivälliseksi teen juuri ahvenfileitä ja keitettyjä perunoita. Ehkä ehdin vielä pelastaa homman ja teen kunnon salaatin kaveriksi ja syön kunnolla. Sen lisäksi lupaan syödä iltapalan. Aamulla treeneihin. Voisin oikeastaan kokeilla Arnolds golden six-ohjelmaa joka näyttää tältä:
1. Takakyykky.
Käytä painoa, joka sallii sinun saavan 4x10 toistoa. Laskeudu aina niin alas, että reitesi ovat vaakatasossa lattiaa kohden. Tee 10 toistoa, lepää kaksi minuuttia ja toista.
2. Penkkipunnerrus
Ota kohtuullisen leveä ote, kädet noin 80 cm leveydellä toisistaan. 3 x 10 toistoa. Lepää kaksi minuuttia sarjojen välillä.
3. Leuanveto leveällä otteella
Tee niin monta toistoa kun pystyt, eli 3 x max.
4. Niskan takaa punnerrus
Käytä leveää otetta. Peukalot noin 15 senttiä olkapäiden ulkopuolella per puoli. 4 x 10 toistoa. Kaksi minuuttia lepoa sarjojen välillä.
5. Hauiskääntö tangolla
Pidä kyynärpäät kiinni kyljissä ja ota olkapäiden levyinen ote. Tee liike kontrolloidusti. 3 x 10 toistoa. 90 sekuntia lepoa sarjojen välillä.
6. Istumaannousu
Pidä polvet koukussa ja kädet pään takana. Älä pidä taukoa toistojen välissä vaan tee 20 toistoa tai niin monta kun voit ilman tauon pitämistä. 3 - 4 sarjaa. 60 sekuntia lepoa sarjojen välillä.
Olen suunnitellut tämän kokeilemista jo hetken mutten ole saanut aikaiseksi. Keskiviikkona onkin taas nyrkkeilypäivä joten voi olla että nyrkkeilen taas tönkkönä (toivottavasti)
Voisin olla myös hurja ja pistää itselleni painonpudotustavoitteen/haasteen. Seuraavaan kuukauden aikana 5kg pois, tietenkin fiksulla tavalla ja lihaksia menettämättä.

golden six,
hyväolo,
laihdutus,
ruokavalio
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Taidanpa olla pinnallisella tuulella tänään. Sain aamulla mulle erittäin rakkaat irtoripset taas räpsymään silmiin. Ilman niitä elo tuntuu jotenkin väsyneemmältä ja tylsemmältä, samalla aloin haaveilamaan myös hiukan punaisemmista hiuksista. Vielä viime syksynä en pahemmin miettinyt miten hiusket ovat tai mitä pidän päälläni. Mitä pienemmäksi tulen sitä enemmän nämä asiat alkavat kiinnostaa. Olen aina ajatellut että musta olisi tullut täysin erilainen ihminen jos olisin aina ollut laiha ja siksi ylipainoisuus on jopa saattanut olla jollain tapaa jopa positiivinen juttu. En haluaisi olla kukaan muu kuin minä juuri tällaisena, vähän outona ja vaikeana.
Ihana ystäväni siis tekee ripisä ja hänen luonaan kävin tälläkin kertaa nuo laitatuttamassa, parhaimmillaan ripset olivat hyvät vielä 8 viikkoa laittamisesta mutta yleensä tippuvat kyllä hiukan nopeammin.

Ensimmäisessä kuvassa on oikeat värit ja toiseen muokkailin niin että siinä näkyy minkä väriset hiukset haluaisin.
Tänään olen myös pohtinut noita voimailulajeja. En ymmärrä miten voin nauttia niistä treeneistä niin paljon vaikka en osaa vielä oikeastaan mitään kunnolla. Toki pidän muustakin liikunnasta paljon mutta tuo on aivan jotain muuta. Voin kuvitella itseni hiomassa tukinnoston tekniikkaa monta tuntia putkeen, siitä saa aivan ihanaa energiaa ja huonoa energiaa pois samalla kun saa hiukan käyttää aivoja.
Syömsiten suhteen tämän viikon voi kiteyttää tähän. VIHAAN RUOKAA! tänään on onneksi hiukan parempi päivä jo mutta en ymmärrä miten musta voi tulla ihan arvaamatta pohjaton hiilarihirmu. Siis mikään ruokamäärä ei tunnu missään ja kokoajan on nälkä. Ajattelin jo että olen seonnut lopullisesti mutta tänään tuli normaali täysi olo lounaalla jolla söin ihan normaalin annoksen ruokaa. En edes uskalla hengittää vaakaan päin vähään aikaan. Eipä siinä sen suurempaa menetystä kuitenkaan ole kuin se että mun projektin päätös venyy aina kahdella tai kolmella viikolla tällaisten takia eikä yhtään huvittaisi tehdä turhaa työtä ja sitten tuhota sitä työtä vetämällä sapuskaa kahden ihmisen edestä. Enhän mä toki ahminut herkkuja tai eineksiä mutta en yhtään pidä siitä että tämäkin oli täysin hallitsemattomissa koko homma. Yleensä ahmimisen voi pysäyttää ajattelemalla fiksusti ja syömällä jotain kunnollista, tällä kertaa mikään ei tehonnut ja ahmiminen ei selvästikkään johtunut mielialoista vaan ennemminkin kroppa huusi ruokaa, ehkä se on huolissaan vaalimastaan massasta ja sen katoamisesta.
Massasta puheenollen olen saanut lähiaikoina yllättävän paljon erilaisia kommentteja. Ennen kaikki kehuivat että olen laihtunut. Nyt se on muuttunut, kyllä edelleenkin ihmiset huomauttelevat laihtumisesta mutta mukaan on tullut huomautus siitä että näytän kiinteämmältä/jäntevämmältä ja nämä jälkimmäiset kommentit ovat mulle niitä tärkeimpiä. En halua omata samaa rasvaprosenttia lähtö ja tavoitepainossani joten lihasten saaminen ja liikunnan harrastaminen on todella tärkeää. Mulle on ihan sama minkä painoisena hyllyn ympäriinsä jos puolet kropasta on läskiä olin sitten 160kg tai 70kg. Mistä tulikin mieleen että olen ihan pulassa, salikaverini ei pääse salille pitkiin aikoihin eikä mulla ole ketään varmistamassa. Salilta en uskalla enää pyytää ketään sillä viimeksi tangon jäätyä rinnalle varmistajalla oli mielestäni liian paljon vaikeuksia auttaa se ylös ja jos ensi kerralla valitsen yhtään huonommin pääsen kierittelemään tankoa päältäni pois.
Ensi viikonloppuna on Leppävirralla highlandgamesin joukkue SM-kisat, aion lähteä sinne katselemaan miltä ne lajit näyttävät. Voisin kuvitella tunnelman olevan rento ja toivon pääseväni kokeilemaan lajeja jotka ovat minulle ihan uppo-outoja. Jos joku sattuu olemaan sieltä suunnalta niin minua saa tulla moikkaamaan, tosin tarkemmasta paikasta ei ole mitään hajua. http://www.highlandgames.fi/index.php?news&nid=29

ahmiminen,
laihdutus,
painonhallinta,
ruokavalio,
ulkonäkö,
voimamieslajit
torstai 13. syyskuuta 2012
Takana on pari jotenkin henkisesti raskasta päivää. vatsa on kipuillut muutaman kerran, kroppa näyttää kauhealta. Jalat on ihan eriparia kaiken muun kanssa, ennen tuo maha ei näyttänyt niin kauhealta koska takapuoli oli isompi, nyt toivon koko loppukropan pariutuvan jalkojen kanssa. Sen lisäksi eilen nyrkkeilessä alkoi kamala pistävä kipu jossain tuolla solisluun ja olkavarren liitoskohdassa. Olen onneksi vihdoin ymmärtänyt sen että pidän kroppaa aika kovilla koko ajan ja sekin voi aiheuttaa stressiä, jotenkin sellaista fyysistä stressiä koska henkistä ei ole. Paino on onneksi taas laskenut "normaalille tasolle" eli sehän nousi 4kg ilmeisesti vatsavaivojen ja raskaan treenin myötä. Nyt ollaan taas lähtöpisteessä ja toivottavasti lasku jatkuu vielä muutaman päivän ennen kuin alkaa taas jumittaa.
Huomenna suuntaan kohti Helsinkiä ja farkkujen mittausta/suunnittelua ja tietenkin luvassa myös treeniä kera pt:n. Tuo treenikin jännittää kauheasti koska sinne on tulossa kuvaaja mukaan niin saan tänne vähän parempilaatuisia kuvia ja samalla "edistyskuvia" lähinnä siis ajattelen niitä niin että kun olen tavoitteessani niin voin katsoa lähtökuntoa niistä.
Eilinen nyrkkeilytreeni oli huippuhyvä! Treenikaverit vaikuttavat tosi paljon siihen mitä siellä saa aikaiseksi ja sanoinkin tänään aamulla että treeni sujui tosi hyvin koska treenikavereista löytyi yhtä "raivopäisiä" (ellei raivopäisempiä) kuntoilijoita kuin minä. Nyrkkeilyn jälkeen on aina tällainen olo

Olen tässä muutaman päivänä kokeillu erilaisia vaihtoehtoisia aamupalajuomia. Eilen testiin pääsi tällainen juoma: 2rkl hamppuproteiini, reilu kourallinen mustikoita, riisijuomaa, guarem, maca. Oli ihan mielenkiintoinen makuelämys, olo juoman jälkeen oli sellainen kuin olisin märehtinyt nurmikkoa viimeiset 10 tuntia. Vaatii ehkä hiukan säätöä makujen kanssa mutta ehdottomasti kokeiltavan arvoinen proteiini ja aionkin löytää sille sopivan reseptin. Tänään taas oli vuorossa makeampi elämys: riisijuoma, piimä, reilu desi puolukoita, cookies&cream proteiinijauhetta, guarem ja maca. Aineksia yhteen sotkiessani mietin että mihinkähän olen taas pääni pistänyt mutta juoma oli oikeasti hyvä. Alapuolella onkin kuva mun aamupalasta päivinä jolloin ei ole mukamas aikaa edes kaataa juomaa oikeaan lasiin (mutta kuviahan on aina aikaa ottaa)
Tunnisteet:
jumi,
kuntonyrkkeily,
laihdutus,
laihtuminen,
rautakoura,
ruokavalio,
smoothie,
treeni
torstai 6. syyskuuta 2012
Paljon asiaa.
Nyt taas kirjoitussuonta pakottaa. Niin paljon asioita joita tullut tämän päivän aikana mieleen. Voisin aloittaa ruoka-aine yliherkkyystestillä.
Testin laatikon ja purtiloiden kanssa oli kovasti ihmettelemistä. Mikään ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon kuin se miten sitä verta pitäisi vuodattaa. Mietin jo mielessäni mistä saisin kunnon puukon ja sillä sormi auki. Huomattavasti miellyttävämpi tapa päästää verta kuin inhottava kavala piikki jonka toimista ei ikinä voi olla varma. Lopulta (pyörtymättä, ihme kyllä) sain tarvittavan verimäärän putkiloon.

Siellä se veri köllöttelee punaisessa purtilossa jossain liemessä, muut ovat huuhtelu ja kehitysaineita. Valkoisessa alustassa on pyöreät merkit kullekin ruoka-aineelle. Merkit tummenevat jos yliherkkyyttä kyseiselle aineelle on olemassa.
Testin tekemiseen meni noin 45 min eri vaiheineen (meillä luultavasti hiukan pidempään ensin pisto-pyörtymis-pisto shown takia ja myöhemmissä vaiheissa neljän ylimääräisen laboranttikätösen takia). Tässä kuitenkin tulosläpyskä. Tuo vahva piste kertoo sen että testi on onnistunut. vahvimmat yliherkkyyspaikat ovat nro 4 ja nro 13 (näkyvät tummempina), seuraavat (todella haaleat) ovat nro 2, 27 ja 34.
Tulokset olivat sinänsä yllättävät että minulla ei ollut yhtään vahvaa yliherkkyyttä (odotin jotain aivan muuta) vahvimmat ovat maissi ja lehmänmaito, seuraavat ovat vehnä, peruna ja maapähkinä. Jätän nämä ruoka-aineet nyt kolmeksi kuukaudeksi pois ruokavaliosta. Sen jälkeen lisään ne takaisin yksi kerrallaan. Mielenkiintoista tästä tekee tuo lehmänmaito ja vehnä. Mistähän tulen saamaan proteiinit?
Proteiineista päästäänkin mukavasti lihaksiin. Olen käynyt ihan alkuajoista asti säännöllisesti kehonkoostumusmittauksissa. Aluksi body-stat laitteella (näitä tuloksia olen vertaillut keskenään) ja sitten siirryin Tanita mittauksiin. Kummankin laitteen tulokset ovat hyvin samankaltaisi niin että olettaisin antavan edes jotenkin oikeaa suuntaa (tanita vaaka antaaa hiukan suuremman rasvaprosentin ja pienemmän lihasmassan kuin body-stat). Tässä viimeisimmän mittauksen tulokset., lihasmassa on kasvanut ensimmäisestä mittauksesta jonkin verran ja rasva% yllättäen tippunut.
Uskon myös että tämän testin lihasmassa ei varmaan ole oikeasti lihasmassa vaan ennemminkin rasvaton massa. Tuosta ei oikein voi päästä kuin oikeaan suuntaan :)
Tylsistä numeroista ihanaan syyssatoon. Tein tänään huippuhyää kesäkurpitsalasagnea (tomaattikastike punaisella pestolla, "levyiksi" kesäkurpitsaa ja muutama oikea lasagnelevy. Väliin myös porkkanaa ja päälle raejuustokuorrute. Tuli NAM! Sen lisäksi kävin omenavarkaissa äitini luona. Tässä satoa
Fitnessexpo vaan lähestyy ja mun pitäisi varmaan alkaa vähän tutkiskelemaan erilaisia proteiinivaihtoehtoja, jos siellä vaikka olisi laajemmat valikoimat kuin täällä muuten.
Tunnisteet:
laihdutus,
Lihakset,
lihasmassa,
rasvaprosentti,
ruokavalio,
yliherkkyys
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Ihanaa olla taas terve! Onneksi tuo flunssa näytti menevän ohi ihan vaan lepäämällä ja vetämällä isot läjät vitamiineja, sinkkiä ja glutamiini (otin varmuuden vuoksia myös kaikkea muuta ylimääräistä). Tänään pääsen sittne kuntonyrkkeilemään lemppariohjaajan tunnille.
Sain vihdoinkin otettua myös niitä treenivaatekuvia, valitettavasti mun kaksi lempparipaitaa on kadoksissa, kaivelen nekin esiin ja lisään kaikki kuvat kerralla kunhan tulen nyrkkeilemästä Noniin nyt niitä kuvia.
Eilen menis syömiset "vähän" hutiin, kaloreita ei tullut liikaa mutta joku hiilarihimo tuli heti aamusta ja aamupala olikin smoothien sijaan kaurapuuro, raejuusto, marjakiisseli ja näkkileipä. Eipä tuossa ole mitään pahaa mutta päivä jatkui näin. Välipala: näkkileipä ja becel oliivi Lounas:chili-rapu patonki (tässä kohtaan peli oli menetetty, patongissa ei ollut kuin rapuja, majoneesia, viinirypäleita ja mausteita) Päivällinen:raejuusto, kalkkunan rintafile, porkkana x2 ja piimä (tästä olen todella ylpeä! en jatkanut huonoa linjaa enkä jättänyt loppupäivää syömättä) Iltapala: Gourmet pro mansikka proteiinijauhe, mansikka, mustikka, maitorahka, maca ja guarem. Tänään aamulla sitten vaaka joutui koetukselle. Painoa oli 4kg enemmän kuin sunnuntaina. Kalorit menneet ihan mukavasti mutta huomaa kyllä että eilinen sisältö oli aivan kamala vatsalle. Tänään tuo vatsa näyttääkin ihan turvonneelta ja paisuneelta. (tai siis enemmän kuin yleensä). Tosin pistän kyllä puolet kiloista sunnuntain jalkatreenin piikkiin ja odotan erittäin pikaista 4kg pudotusta lähipäivinä.
Tänään onkin ruokalista tällainen
Yksi harmistuksen aihe on myös (edelleen) toi löysistynyt läski, kiva kylläkin että sieltä on sitä tavaraa lähtenyt mutta harmittaa kun tuntuu että joka paikassa on pursuilevaa ihoa ja enemmän makkaroita kuin ennen. Siinä missä ennen oli yksi pullea kohouma on nyt kuoppa ja viisi makkaraa, olisikohan kenelläkään lukijalla hyviä vinkkejä mitä tuolle iholle/löysälle rasvalle voisi tehdä? Taida olla sitten kiinteytynyt ihan kunnolla koska en usko että tuo tiputtamani painomäärä olisi vielä sellainen josta tämä voisi johtua.
Sain tänään kuvattua myös isot vaatteet myyntiin, aika ihme sillä lapset eivät ole tänään nukkuneet samaan aikaan ja oltiin tosi pitkään pihalla. Aamu alkoi vihdoinkin siivouksella (eilen eikä toissapäivänä kunto antanu periksi). Sitten pari tuntia ulkoilua, ruoat, nukutaan/ei nukuta show, kuvat, blogi ja kohta taas ruoanlaittoon. Sitten melkein pääsenkin nyrkkeilemään <3

Syyskauden muotiväri oranssi, luo hehkää tunnelmaa ja tuo iholle kauniin mausteisen hehkun... Tai siis joo. Ensimmäinen kuva on siitä mitä pidän treenipaidan alla. Pitkä kivanvärinen toppi. Ihan siitä syystä että en halua treenatessa miettiä mihin paita nousee vai onko nousematta. Samalla tulee mukava värisläiskä yleensä minun mustaan treenivaatemaailmaan. Odotan innolla niitä aikoja kun käsivarret näyttävät sitlä että voin käyttää myös hihattomia treenipaitoja
Housupuolelta tässäkin kuvassa on ihanat Adidaksen climacool caprit, tykkään että housut ovat ihonmyötäiset koska jalat on ainoa paikka missä tuo iho ei roiku joten niitä ei tarvitse peitellä.
Seuraavana onkin Raiskin ihana erikoista kangasta sisältävä paita. Raiskin paidat eivät vaan ole mulle oikein sopivia vaan tuo hartiaosasto jää liian pieneksi, ja kiitos mun pitkän selän ja ison takapuolen nämä ovat myös hitusen liian lyhyitä. Plussaa tulee hihojen pituudesta. Tämä oli kuitenkin saatava koska tässä on kiva leikkaus ja tasku (mitähän mä sillä taskullakaan teen)
Sivukuvasta näkyy hyvin tuo liika lyhyys. Tuossa ei ilman pitkää aluspaitaa ihan kauheasti hypitä koripallon perässä tai tehdä kyykkyhyppyjä
Sitten on vuorossa Röhnischin hiukan piukka paita. Tämä siis tavoitevaatehyllyllä ja toivottavasti talvella käyttöön. Parempaa materiaalia ei voisi toivoa, aivan ihana pehmeä ja hengittävä ja pitkät hihat on plussaa, en ole aikaisemmin törmännyt pitkähihaiseen ison koon paitaan.
ja sitten vielä mun rakkain paita, neonkeltainen paita jota olen käyttänyt lähes kaikkialla. Onneksi en kiemurtele tuollaiseen asentoon kaikkialla koska muutenhan nuo mun uudet makkarat näkyisivät toivottua enemmän.
Mun kaksi lempparia, siis Davidin plusmalliston treenipaitaa, on ilmeisesti joku pitkäkyntinen vienyt parempaan kotiin koska en löydä niitä mistään :( Laitan nyt kuitenkin kuvan paidasta (joka on muuten juuri nyt alessa eräässä urheiluvälineliikkeessä). Tuo paita peittää juuri sopivasti kädet ja pituutta voi säätää naruilla sopivaksi. Ostin tällaisen jo muutama vuosi sitten mustana mutta uusi pienempi koko on juuri tämä turkoosi.
Eilen menis syömiset "vähän" hutiin, kaloreita ei tullut liikaa mutta joku hiilarihimo tuli heti aamusta ja aamupala olikin smoothien sijaan kaurapuuro, raejuusto, marjakiisseli ja näkkileipä. Eipä tuossa ole mitään pahaa mutta päivä jatkui näin. Välipala: näkkileipä ja becel oliivi Lounas:chili-rapu patonki (tässä kohtaan peli oli menetetty, patongissa ei ollut kuin rapuja, majoneesia, viinirypäleita ja mausteita) Päivällinen:raejuusto, kalkkunan rintafile, porkkana x2 ja piimä (tästä olen todella ylpeä! en jatkanut huonoa linjaa enkä jättänyt loppupäivää syömättä) Iltapala: Gourmet pro mansikka proteiinijauhe, mansikka, mustikka, maitorahka, maca ja guarem. Tänään aamulla sitten vaaka joutui koetukselle. Painoa oli 4kg enemmän kuin sunnuntaina. Kalorit menneet ihan mukavasti mutta huomaa kyllä että eilinen sisältö oli aivan kamala vatsalle. Tänään tuo vatsa näyttääkin ihan turvonneelta ja paisuneelta. (tai siis enemmän kuin yleensä). Tosin pistän kyllä puolet kiloista sunnuntain jalkatreenin piikkiin ja odotan erittäin pikaista 4kg pudotusta lähipäivinä.
Tänään onkin ruokalista tällainen
Aamupala:
Mustikka 80g
Mansikka 80g
Maitorahka 50g
Rasvaton naturell jugurtti 150g
Maca 1tl
Fibrex 2rkl
guarem 5g
Oliiviöljy 1rkl
Lounas:
Jauheliha 150g
Kikherne 50g
Vihreä linssi 50g
Tomaattimurska 40g
Valkosipulinkynsi 1kpl
Punainen pesto 1rkl
Porkkana
Tomaatti
1/2paprika
Jääsalaatti
Välipala:
Maitorahka 200g
Makeuttamaton marjakiisseli 50g
Päivällinen:
Jauheliha
Tomaattimurska
Valkosipuli
Sipuli
Kesäkurpitsa
Iltapala:
Maitorahka
Gourmet pro mansikka
Metsämustikka
Guarem
Maca
Oliiviöljy
Maito
Kuva lounaasta:
Yksi harmistuksen aihe on myös (edelleen) toi löysistynyt läski, kiva kylläkin että sieltä on sitä tavaraa lähtenyt mutta harmittaa kun tuntuu että joka paikassa on pursuilevaa ihoa ja enemmän makkaroita kuin ennen. Siinä missä ennen oli yksi pullea kohouma on nyt kuoppa ja viisi makkaraa, olisikohan kenelläkään lukijalla hyviä vinkkejä mitä tuolle iholle/löysälle rasvalle voisi tehdä? Taida olla sitten kiinteytynyt ihan kunnolla koska en usko että tuo tiputtamani painomäärä olisi vielä sellainen josta tämä voisi johtua.
Sain tänään kuvattua myös isot vaatteet myyntiin, aika ihme sillä lapset eivät ole tänään nukkuneet samaan aikaan ja oltiin tosi pitkään pihalla. Aamu alkoi vihdoinkin siivouksella (eilen eikä toissapäivänä kunto antanu periksi). Sitten pari tuntia ulkoilua, ruoat, nukutaan/ei nukuta show, kuvat, blogi ja kohta taas ruoanlaittoon. Sitten melkein pääsenkin nyrkkeilemään <3
Tunnisteet:
kuntonyrkkeily,
laihdutus,
löysä iho,
löysä rasva,
ruoka,
ruokavalio,
treenivaatteet
tiistai 28. elokuuta 2012
Treeniä, farkkuja ja edistymistä
Pienet asiat saavat inut uskomaan että olen oikealla tiellä. Ne pienet asiat tekevät olon mukavan läpimäksi sisältä ja niillä on jopa pelottava vaikutus koska uskon kokoajan vahvemmin että olen VIHDOIN löytänyt oman juttuni. Ala-asteelta asti olen ajatellut olevani jollain tapaa pääni sisältä eri tavalla rakennettu kuin muut, Olen myös jollain tapaa uskonut että myös ylipainollani on ollut tarkoitus, olisin varmasti täysin eri ihminen jos olisin ollut koko elämäni laiha, ja pidän itsestäni sisältäpäin tällaisena. Enkä edes vihaa ulkokuortani, haluan vain olla hyväkuntoinen, vahva ja terve.
Yksi näistä pienistä asioista kolahti tänään postiluukusta, en ole ikinä pahemmin ollut vaatteiden perään mutta tällaisia farkkuja olen kuolannut pitkään ja sitten yht´äkkiä voitin lahjakortin. Matkani käy siis seuraavaan Pt tapaamisen aikana Helsingissä myös pelottavaan 3d kuvaan jonka perusteella minulle tehdään farkut. Vähän jännittää kun en tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan, riittääkö mulle kokoja ja kauan se kestää. Onneksi samalle päivälle on myös treeni tiedossa niin en keskity vain jännittämiseen

Paino on taas jumitellut viimeisen 5kg humpsahduksen jälkeen (mullahan paino ensin jumittaa ja sitten humpsahtaa tuollaisen köntsän kerralla alas), nyt on kuitenkin taas pientä tiputusta näkyvillä, pääasia on se että kaikki vaatteet tuntuvat kasvavan tauotta. Tai no mukavaahan se ei ole koska päädyin juuri siihen että en voi ostaa kokoajan uusia vaatteita koska nyt kun (mieheni sanoin) "kotona ei ole ikinä kunnon ruokaa" myös mieheni kutistuu ja hänellekkin on ostettava sopivia vaatteita. Päädyin siis tänään aamulla siihen että otan mieheni vaatteet omaan käyttööni (alusvaatteet saa sentään pitää omanaan) Tänään minulla onkin päälläni ihana raidallinen neule <3
Senttejä oli lähtenyt sitten viime mittauksen rinnanympärys -1cm, vyötärö -2cm, lantio -1cm, allit -3cm (jes ne pienenee vihdoinkin!!!). Vyötäröltä lähteneet sentit ovat selkeästi sen ansiota että olen oppinut jättäään kaiken turvottavan pois. On ihana huomata että ennen etsin vaatteita jotka peittäisivät takapuolen ja vatsan ja nykyään tuntuu siltä että olen ennen asunut teltoissa ja haluan että paidat ovat paidan mittaisia ja housut kireitä. Olen jopa pitänyt hihatonta paitaa muutamana päivänä, en tosin julkisilla paikoilla mutta kuitenkin niin että muutama ihminen on nähnyt.
Olisiko kenelläkään hyviä ehdotuksia treeniusiikiksi salille? Nyt tuntuisi taas että omaa energiaa alkaa olla vaikea hallita ja haluaisin oikein kunnon tappotreenin itsekseni, sellaisen että olen tyytyväinen jos pääsen salilta autolle ja autolta kotiin ja voin vain kaatua sänkyyn ja nukkua hyvin. Tosin tänään on nyrkkeilypäivä joten yritän saada siellä tarpeeksi aikaiseksi ja siitä ehkä nopea kiertotreeni salilla ja kotiin. Toisinsanoen kaipaan tällaista fiilistä
Tällainenkin treeni sopisi tähän mielentilaan.
Kuka lähtee mukaan?
Syömiset lähtivät heti aamusta vikasuuntaan. En syönyt aamupalaa. Aamuisen ulkoilutuokin päätteeksi söin aika äkkiä lounaan joka sisälsi tänään näitä aineita:
Lounas:
! avomaankurkku
1 tomaatti
4 valkosipulnkynttä (säilyke)
100g raejusutoa
100g broilerin jauhelihaa
kourallinen kanttarelleja
yrttisuolaa
pippuria
noin 60g tuorepastaa
Välipala:
mustikoita ja maitorahkaa
Syön samaa luultavasti päivälliseksi+öljyä
Iltapala:
mustikoita
mansikkaista proteiinijauhetta
maitoa
rahkaa
öljyä
Tunnisteet:
kuntonyrkkeily,
laihdutus,
ruoka,
ruokavalio,
treeni,
treenivideo,
tunne
maanantai 27. elokuuta 2012
Selviytymiskeinoja
Tänään onkin ollut oikein vauhdikas päivä ja bloginkirjoittelu jäi iltaan. Oltiin reissussa suuressa maailmassa.. Vantaalla. Sain uudet ihanat hiukset ja palasin takaisin rakkaaseen punaiseen väriin. Tämän väriset ne olivat vielä aamulla
Ihana kampaajaystäväni värjäsi hiukseni nyt tällaisiksi (punainen on mun ehdoton suosikki)
Sitten otsikkoon eli miten selviytyä arjessa kun ongelmakohtia on paljon ja paluu herkuttelusta arkeen tuntuu mahdottomalta. Mun ainoa mahdollisuus tuntuu olevan totaalikieltäytyminen herkutteluista. Siis jopa niin pitkälle vietynä että kotona ei voi pitää mitään leivonta-aineita yhtäaikaa. Esimerkiksi kananmuna, sokeri ja voi yhdistelmä ei sovi, sama tilanne on jauhot, kananmuna, sokeri tai vaikka täyskaakaojauhe, voi, sokeri. Saati sitten että pitäisin jotain valmiita herkkuja kaapissa! Tänään kyläilyreissulla otin mukaani omien eväiden ainekset (kukkakaali, parsakaali, lanttu, 2xporkkana, kookosmaitotetra, raejuusto) näitä aineita oli helppo kuljettaa mukana ja eilen lupaamani kasvissosekeitto valmistui hetkessä ja vaivatta jopa kyläreissulla. Ja tältä valmis herkku näytti (lisäsin vielä pähkinöitä) valitettavasti keitto oli niin hyvää että sain taas ähkyn aikaiseksi mutta kaloreita annokselle tuli noin 150 kun lisäsin 15g saksanpähkinöitä
Jälkkäriksi söin Valion sitruunarahkan jossa oli kyllä kermaa ja sokeria mutta tulipa edes proteiinia ja vältin puolukka-kinuski ihanuuden. Keitto olikin niin hyvää että söin sitä toisenkin kerran päivälliseksi, aamupala oli mustikkasmoothie, välipala porkkana ja nyt illalla söin hernekeittoa jauhelihalla. Ihan ei mennyt nappiin syömiset mutta mielestäni hyvin reissu/kyläilypäiväksi. Eikä kukaan varmasti loukkaantunut omista eväistä.
Eilinen treeni tuntuu oikein mukavasti selässä ja takareisissä, ei kuitenkaan mitenkään invalidisoivasti ja huomenna onkin vuorossa jalkatreeni ja taidan kokeilla pitkästä aikaa josko tuo isompi lapsi suostuisi jäämään päivällä kiltisti hoitoon salin hoitopaikalle. Muuten menen sitten illalla ja käyn solariumissa rentoutumassa treenin päätteeksi. (huom. Käyn solariumissa hyyyyvin harvoin enkä suosittele sitä kenellekkään minulla vaan sattuu olemaan poletteja sellaiseen ja pakkohan ne on käyttää) Huomenna siis treeniblogaus tiedossa!
Sain kuulla tällä samaisella reissulla myös että tämä "ystäväni" oli sitä mieltä että minusta ei uskoisi että saan näinkin selkeää jälkeä kirjoitettua tänne blogiin. Kiitos vain luottamuksesta ja blogini lukijat, älkää siis luulko liikoja minusta, olen oikeasti aivan sekaisin!
Täytyy vielä lisätä että olen aivan hämmentynyt siitä paljon täällä tuntuisi käyvän lukijoita, olette ihania <3
Tunnisteet:
hiukset,
kalorit,
kasvissosekeitto,
kieltäytyminen,
kyläily,
laihdustus,
ruokavalio
lauantai 25. elokuuta 2012
Ruokaa, kynsiä ja iloisia uutisia
Rakas blogi, eilen tapahtui liian paljon hyviä ja ihania asioita yhdelle päivälle ja tänään olen vähän sekaisin.
Taidan olla vihdoin oikealla reitillä koska kaikki tuntuu onnistuvan liiankin helposti ja mahdottomiksi kuvittelemani asiat lutviutuvat. Sen lisäksi voitin ihanat farkut joita olen kuolannut jo pitkään mutta joihin ei olisi ollut ikinä varaa, olen saanut aivan ihanaa palautetta blogini lukijoilta ja kaikenlisäksi jopa eilen rakentelemani kynnet onnistuivat niin että ensimmäistä kertaa olen aika tyytyväinen. Tänään tuntuu että eilinen tunnemylläkkä on vienyt viimeisetkin voimat.
Tässä muuten kuva siitä minkälaiset kynnet sain aikaiseksi:

Teen siis kynsiä omaksi iloksi ja ystävien kauhuksi :) Jollain tapaa saan siinä purkaa ylimääräistä energiaa päästäni, samalla tapaa kuin liikunta purkaa ylimääräistä energiaa kropasta (ja päästä)
Voisin palata taas perusasioihin ja menneeseen. Vielä muutama vuosi sitten söin vain kerran vuorokaudessa, yöllä kun pääsin pois töistä. En tuntenut ikinä nälkää ja juomattomuudenkin huomasin vasta kun vatsaan sattui ja oksetti. Nykyään näläntunne iskee aika kellontarkasti neljän tunnin välein. Valitettavasti janon kanssa ei ole samoin. Voin olla helposti koko päivän juomatta enkä edes huomaa sitä, onneksi treeneissä suu kuivuu ja tulee juotua automaattisesti jonkin verran. Olen yrittänyt vaikka mitä mutta ainoa tapa muistaa juoda on pitää puolen litran tuoppia näkyvillä jatkuvasti ja silloinkin monesti ajattelen että nyt en ehdi ja otan seuraavalla kerralla kun kävelen lasin ohi. Ehkäpä se janontunnekkin joskus löytää tiensä minun suuhun.
Syömiset sentään ovat sujuneet hyvin jo jonkin aikaa, kun ympärillä on tarpeeksi asioita joihin kiinnittää huomiota niin ruokaa ei tule ajateltua taukoamatta. Tänään ruokalistalla oli aamulla taas smoothie, samanlainen kuin eilen. Lounaaksi söin tällaista:
Lautasen sisältö (aika summamutikassa kun käytin kouramittaa)
150g broilerin jauhelihaa
kourallinen kanttarelleja
kourallinen herneitä
kourallinen parsakaalia
kostukkeeksi kookosmaitoa
chilirouhetta
sitruunapippuria
merisuolaa
Salaatissa:
0,5omenaa
tomaatti
kourallinen salaattia
0,5 paprikaa
1 avomaankurkku
oliiviöljyä
pippurirouhetta
5 valkospilinkynttä (purkista)
Päätin ottaa seuraavan tavoitekuvan omasta kuvasta, haluan että vatsa näyttää kokoajan noin tasaiselta eikä vain aamuisin ennen aamupalaa ja vatsalihas"kuntopiirin" jälkeen,
Tästä päästäänkin inhottavapiin asioihin, niittäin "puolityhjätmakkarat" En tiedä johtuuko jo tiputetun painon määrästä vai mistä mutta mun vatsamakkarat ovat alkaneet vallattomiksi, ne menee vähän minne sattuu riippuen siitä miten sattuu istumaan, tämä onkin ei niin mukava ongelma esim venytellessä tai julkisilla paikoilla istuessa kun muuten sopiva vaate saattaa pullottaa yhdeltä reunalta tai venytellessä jotain jää väärään väliin jne.. Ei niin hauska ongelma joka kyllä näin kirjoittaessa kirvoittaa hymyn tämän blogistin naamalle. Mukavaahan tässä on se että aina makkaroiden vastakkaisella puolella näkee ja tuntee lihakset :)
Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa viikonloppua ja palaillaan taas huomenna!
Tunnisteet:
juominen,
laihdutus,
painonpudotus,
rakennekynnet,
ruoka,
ruokarytmi,
ruokavalio,
tavoitekuva
perjantai 24. elokuuta 2012
Edistyskuvia
Eilen menin lupaamaan että lisään tänään edistyskuvia ja tänään pääsinkin sitten tositoimiin ja kaivoin vanhoja kuvia. Jostain syystä minusta ei ole kovinkaan montaa kuvaa niiltä isoimmilta ajoilta (kas kummaa). Löysin kuitenkin kuvan joka on otettu heti synnytyksen jälkeen, sen lisäksi muutaman "virallisen" edistyskuvan joita olen ottanut ihan sen takia että huonoina päivinä voin yrittää löytää eroavuuksia nykypäivän ja vanhojen kuvien välillä. Uusia virallisia edistyskuvia en ole ottanut aikoihin joten kaksi viimeistä ovat vähemmän virallisia (=paita päällä). Näitä selatessa en näy kuvissa mitään eroa mutta toivottavasti joku muu näkee. Huom! Ei herkkäverkkokalvoisille.
Heti synnytyksen jälkeen: Paino taisi olla sen 163kg
Heti synnytyksen jälkeen: Paino taisi olla sen 163kg
Tässä 6kk myöhemmin, paino noin 158
4kk myöhemmin paino noin 155
Tässä 3kk edellisestä, paino noin 140 (tämän vetäisin ihan hatusta, en muista paljon paino oli)
Tämä on otettu noin 4kk edellisestä, paino noin 135
Sitten onkin nykyhetken aika, paino noin 129 ja edellisestä kuvasta aikaa noin 2kk
Huh, olipa kamalaa mutta silmät kiinni ja pää edellä niin hyvä tulee..
Tästä kauhukabinetista onkin hyvä siiryä ruokavalioon, joka sattuu olemaan minun matkani vaikein asia ja suurin kompastuskivi. ääripäiden ihmisenä haluaisin syödä kokoajan tai olla kokonaan syömättä. Miten siis saada mieli tyytyväiseksi keskitiellä? Olen löytänyt itselleni jonkinlaisen ratkaisun: Kun syön kaikkea "superterveellistä" saan saman nautinnon kuin syömättömyydestä tai ahmimisesta. Siksi ruokavalioon on löytänyt tiensä moni lisäravinne, "superruoka", värikkäät kasvit ja juurekset, laadukkaat öljyt ja yleisestikin puhtaat ruoka-aineet. Silloin kun rahat ovat tiukilla tingin lisäravinteista, öljyistä ja lihan laadusta, kasvikset ovat ja pysyvät vaikkakin toisinaan saatan syödä lautasellisen silputtua kaalia, seuranaan porkkanaa ja suolalla maustettua jauhelihaa. Pyrin käyttämään mahdollisimman paljon sesongin kasviksia, tämän hetken suosikit ovat kesäkurpitsa, sienet ja punajuuret.
Tämän päivän syömiset ovat tässä
Aamupala:
200g maitorahkaa
1dl maitoa
purkki ananasta
kourallinen viinimarjoja
3tl fibrexiä
2tl vehnänalkioita
0,5dl maitoa
1rkl öljyä
1tl macaa
Smoothieksi
Lounas:
iso läjä salaattia
1tomaatti
5 valkosipulin kynttä (purkista)
6 oliivia
200g raejuustoa
100g tonnikalaa öljyssä
Välipala:
viinimarjoja
maitorahkaa
Päivällinen
200 g uunilohta
0,5 avokadoa
iso läjä salaatti
tomaatti
auringonkukansiemeniä
2 porkkanaa
vähän keitettyjä ohrasuurimoita
Iltapala
4 rkl proteiinijauhe
1,5dl maito
1 dl kookosmaito
1tl fibrex
kourallinen vadelmia
1rkl öljyä
Smoothieksi
Näillä syömisillä nälkä pysyy poissa mutta vatsa eikä naama turpoa ja on mukavan kevyt olo. Kaloreita en ole laskenut mutta oletan että sähköposti tai puhelin ilmoittaa mun ihanan pt:n olemassaolosta jos olen tehnyt taas jotain väärin :)
Odottelen tässä innolla sunnuntain tulevaa rääkkitreeniä johon menin lupautumaan ja parantelen eilisestä kipeytyneitä käsiä joten tänään menen kokeilemaan miten kipeytynyt polvi kestää jalkatreenin. Jos ei kestä niin vuorossa olisi jonkinnäköinen kahvakuulaheiluminen. Huomiseen!
Tunnisteet:
edistyminen,
edistyskuvat,
laihdutus,
painonpudotus,
ruokavalio
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Lisää taustaa ja tätä päivää
Eilisestä asti olen odottanut että pääsen taas kirjoittelemaan. Olisi niin paljon asiaa mutta kaikkea ei voi sulloa yhteen kirjoitukseen.
Ihan alussa kun päätin että painolle on tehtävä jotain, lähdin tietenkin liikkeelle siitä että minulla on lapset kotona ja mies töissä, mistä saisin siis aikaa urheilulle? Päädyin tutulle salille jossa on ihana henkilökunta ja sisäänpääsy ympäri vuorokauden, sen lisäksi aloitin uimisen. Alkuun treenailin salilla klo 22 jälkeen ja aamuisin uimahalliin kello kuudeksi. Tein viikonloppuisin öisin töitä joten nämä aikataulut sopivat myös töiden kanssa hyvin yhteen ja kävin työpäivinä treenailemassa ennen työvuoroa tai sen jälkeen. Alkuun taisin käydä uimassa 3xviikko, yksi vesijumppa ja pari salitreeniä. Oli myös vaihe jossa liikuin noin 12 tuntia viikossa, nykyään liikun huomattavasti vähemmän mutta tehokkaammin, aikaa treeneihin menee maksimissaan kahdeksan tuntia, yleensä kuitenkin noin kuusi tuntia viikossa.
Jälkikäteen ajateltuna en muista että olisin ollut ikinä väsynyt tai kipeä, ja ymmärrän nyt että se johtui siitä etten osannut kuunnella omaa kroppaa. Tein kaikkea liikaa, nukuin noin 2-5 tuntia yössä enkä kiinnittänyt tarpeeksi huomiota syömisiin ja paino tippui TODELLA hitaasti. Olin kuitenkin päättänyt että nyt ei ole kyse laihduttamisesta vaan elämän täyskäännöksestä jos paino ei ole tippuakseen niin sitten vain odotellaan ja parannetaan kuntoa. 9kk ja 13kg myöhemmin hyväksyin että tarvitsen lisäapua ja löysinkin sitä enemmän kuin osasin edes toivoa, maailman parhaan personal trainerin <3 Nyt olen treenannut hänen kanssaan helmikuusta 2012 asti, paino ei edelleenkään tipu mitään päätähuimaavaa vauhtia mutta kroppa kyllä kiittää. Ihanan raskaat treenit ovat muovanneet kropasta mukavan muodokkaan, rakastan uusia lihaksiani ja pyrin nauttimaan tämänhetkisestä olomuodosta vaikka tavoitteet ovatkin todella kaukana tästä. Haluan olla todella lihaksikas ja vähärasvainen. Ykkösidolina voisin mainita Dana Linn Baileyn <3
http://www.danalinn.com/images/photos/DanaLinnBailey_10.jpg
Lupasin lisäillä viimekertaisen kehonkoostumusmittauksen tulokset joten täältä tulee :)
Paino 134, pituus 174, rasva % 44.6, käsien lihasmassa 3,5 ja 3,7kg, jalkojen lihasmassa 11,6 ja 11,9 kg, keskivartalon lihasmassa 36kg eli yhteensä 66,7kg. Ei noilla mittauksilla ole oikeastaan mitään merkitystä koska saman voi nähdä peilistä ja mittanauhasta mutta henkilökohtaisesti haluan todistaa itselleni että pystyn hankkimaan lisää lihasmassaa laihduttaessa.
Eilisen tehotreenipäivän jälkeen päätin että tänään olisi otettava rennommin, menimme siis lasten kanssa kuntosalille ja varasimme sieltä liikuntasalin jossa tein tytöille esteratoja, hypittiin jumppapalloilla, juostiin ja heiteltiin palloja. Hauskaa oli kaikilla ja sainpahan samalla hyötyliikuntaa. Kotona päätin kuitenkin että haluan illalla vielä salille koska käsivarret näyttävät siltä että ovat vihdoinkin kuulleet kiroukset paksuudestaan ja alkaneet kaventumaan, käsitreeniä siis tiedossa ylimääräinen kierros!
Oman kropan kuuntelutaidon myötä olen alkanut tiputtelemaan ruokavaliosta selkeästi turvottavia ruoka-aineita pois. Aamupuuro on muuttunut aamupalasmoothieksi. Tämän aamun smoothie oli tällainen:
1dl punaisia viinimarjoja
1purkki ananasta
250g maitorahkaa
1tl macaa
2tl vehnänalkioita
3tl fibrexiä
sopiva loraus maitoa
Tällaisen jälkeen on ihanan kevyt olo aloittaa päivä eikä nälkä iske ennen lounasta <3

kehonkoostumus,
liikunta,
painonpudotus,
ruokavalio,
suunnittelu
tiistai 21. elokuuta 2012
Alku
1.2.2010 Teoriassa kaikki elämässäni oli täydellistä. Kaksi ihanaa pientä lasta, rakastava aviomies, oma koti, työpaikka odottamassa kunhan tohdin jättää lapset hoitoon. Olin onnellinen ja tyytyväinen, kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Sängystä nouseminen kesti ikuisuuden koska jalat pettivät altani ja selkä sanoi itseään irti. Samoin sohvalta noustessa, alaselkä oli tulessa ja minun oli "tasailtava" kipuja ennen kun pystyin kävelemään. Olin väsynyt, ja oikeastaan koko elämä pyöri lasten kodin ja parisuhteen ympärillä. Olin huomaamattani menettänyt itseni sisäisesti ja samalla kasvattanut fyysistä kokoani. Ehkäpä on aika tunnustaa että kiloja oli kertynyt 163.
24.11.2011 lantio 140, vyötärö 115, rinnanalus 114, rinnanympärys 128
15.08.2012 lantio 128, vyötärö 105, rinnanalus 107, rinnanaympärys 122
Helmikuussa nuoremman lapseni ollessa 3kk vanha, ymmärsin että jos haluan nähdä lapsieni tulevaisuuden ja antaa heille hyvän lapsuuden minun on tehtävä itselleni jotain ennen kuin on myöhäistä. Oli aika alkaa "itsekkääksi". Tässä blogissa tarkoitukseni on käydä läpi matkaani joka ei ole vielä lähelläkään loppuaan mutta olen päässyt niin hyvään vauhtiin että paluuta ei enää ole.
Tänään 21.8.2012 painoa on tippunut noin 35kg, voisin luokitella itseni himourheilijaksi, kuntosalin suurkuluttajaksi ja mikä parasta olen kaivanut itseni kaiken sen äitiyden ja vaimouden suosta jossa ennen elin. Enkä todellakaan tarkoita että äitiys ja vaimona oleminen olisi kamalaa, ennemminkin ne ovat parasta maailmassa, kunhan siihen maailmaan kuuluu myös "minä itse".
Tämän vuoden alussa löysin itselleni ihanimman personal trainerin ja hänen myötään olen alkanut "hajoittamaan" omia mielikuviani ja pelkojani. Hajoittamista tärkempää on kuitenkin myös hallita omia ajatuksiaan ja päämääriään. Nykyään uskallan sanoa ääneen mitä haluan ja toivon ja se on yksi suurimmista asioista jotka tukevat matkaa.
Blogi tulee käsittelemään paljon ruokavaliota, treeniä, laihdutusta, kauneudenhoitoa ja ihanaa oloa (toki myös niitä jumittamisia ja huonoja hetkiä tulee edelleenkin) Päivittelen myös edistymiskuvia kunhan saan rohkeutta kerättyä :)
Tässä tämänastinen kehittyminen senteissä:
11.3.2011 lantio 155, vyötärö, 127, rinnanalus 120, rinnanympärys 135
14.4.2011 lantio 147, vyötärö 121, rinnanalus 118, rinnanympärys 13324.11.2011 lantio 140, vyötärö 115, rinnanalus 114, rinnanympärys 128
15.08.2012 lantio 128, vyötärö 105, rinnanalus 107, rinnanaympärys 122
Tänään mulla on tiedossa kevyt kävelylenkki, koripallotreenit ja salitreeni, onnistun aina jollain ihmeellisellä taidolla kehittämään itselleni kolme liikuntaa tiistaipäiville (tänään olisi myös nyrkkeily mutta jätän sen suosiolla väliin). Viikottain käyn salilla treenaamassa 3 kertaa, pari koripallotreeniä, yksi nyrkkeily ja epämääräinen määrä uintia ja kävelylenkkejä. Rakastan kovia salitreenejä isoilla painoilla ja vihaan lähes kaikkea aerobista liikuntaa. Käyn säännöllisesti kehonkoostumusmittauksissa ja niidenkin tuloksia lisäilen tänne pikkuhiljaa.
Ruokavalio onkin sitten se hankalin osuus, edelleenkin yli vuoden harjoittelun jälkeen välillä menee ahmimiseksi, saatan toisinaan syödä stressiin ja huonoihin hetkiin, herkuteltuakin tulee sillointällöin mutta niitä en laske paheisiin koska aion jatkaa tällä ruokavaliolla koko loppuelämäni ja siksi olen opetellut tekemään herkkuja terveelliseen tyyliin.
Vielä loppuun päivän hyvinvointivikki! http://optimalperformance.fi/events/maksuton-kahden-viikon-oikotie-optimaaliin-maistiainen-alkaa/ kokeilisin itse jos olisi tarvetta.
Tunnisteet:
laihdutus elämäntapa,
liikunta,
ruokavalio
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)