Mä katoan

Taidanpa olla pinnallisella tuulella tänään. Sain aamulla mulle erittäin rakkaat irtoripset taas räpsymään silmiin. Ilman niitä elo tuntuu jotenkin väsyneemmältä ja tylsemmältä, samalla aloin haaveilamaan myös hiukan punaisemmista hiuksista. Vielä viime syksynä en pahemmin miettinyt miten hiusket ovat tai mitä pidän päälläni. Mitä pienemmäksi tulen sitä enemmän nämä asiat alkavat kiinnostaa. Olen aina ajatellut että musta olisi tullut täysin erilainen ihminen jos olisin aina ollut laiha ja siksi ylipainoisuus on jopa saattanut olla jollain tapaa jopa positiivinen juttu. En haluaisi olla kukaan muu kuin minä juuri tällaisena, vähän outona ja vaikeana.

Ihana ystäväni siis tekee ripisä ja hänen luonaan kävin tälläkin kertaa nuo laitatuttamassa, parhaimmillaan ripset olivat hyvät vielä 8 viikkoa laittamisesta mutta yleensä tippuvat kyllä hiukan nopeammin.


















Ensimmäisessä kuvassa on oikeat värit ja toiseen muokkailin niin että siinä näkyy minkä väriset hiukset haluaisin.


Tänään olen myös pohtinut noita voimailulajeja. En ymmärrä miten voin nauttia niistä treeneistä niin paljon vaikka en osaa vielä oikeastaan mitään kunnolla. Toki pidän muustakin liikunnasta paljon mutta tuo on aivan jotain muuta. Voin kuvitella itseni hiomassa tukinnoston tekniikkaa monta tuntia putkeen, siitä saa aivan ihanaa energiaa ja huonoa energiaa pois samalla kun saa hiukan käyttää aivoja.

Syömsiten suhteen tämän viikon voi kiteyttää tähän. VIHAAN RUOKAA! tänään on onneksi hiukan parempi päivä jo mutta en ymmärrä miten musta voi tulla ihan arvaamatta pohjaton hiilarihirmu. Siis mikään ruokamäärä ei tunnu missään ja kokoajan on nälkä. Ajattelin jo että olen seonnut lopullisesti mutta tänään tuli normaali täysi olo lounaalla jolla söin ihan normaalin annoksen ruokaa. En edes uskalla hengittää vaakaan päin vähään aikaan. Eipä siinä sen suurempaa menetystä kuitenkaan ole kuin se että mun projektin päätös venyy aina kahdella tai kolmella viikolla tällaisten takia eikä yhtään huvittaisi tehdä turhaa työtä ja sitten tuhota sitä työtä vetämällä sapuskaa kahden ihmisen edestä. Enhän mä toki ahminut herkkuja tai eineksiä mutta en yhtään pidä siitä että tämäkin oli täysin hallitsemattomissa koko homma. Yleensä ahmimisen voi pysäyttää ajattelemalla fiksusti ja syömällä jotain kunnollista, tällä kertaa mikään ei tehonnut ja ahmiminen ei selvästikkään johtunut mielialoista vaan ennemminkin kroppa huusi ruokaa, ehkä se on huolissaan vaalimastaan massasta ja sen katoamisesta.

Massasta puheenollen olen saanut lähiaikoina yllättävän paljon erilaisia kommentteja. Ennen kaikki kehuivat että olen laihtunut. Nyt se on muuttunut, kyllä edelleenkin ihmiset huomauttelevat laihtumisesta mutta mukaan on tullut huomautus siitä että näytän kiinteämmältä/jäntevämmältä ja nämä jälkimmäiset kommentit ovat mulle niitä tärkeimpiä. En halua omata samaa rasvaprosenttia lähtö ja tavoitepainossani joten lihasten saaminen ja liikunnan harrastaminen on todella tärkeää. Mulle on ihan sama minkä painoisena hyllyn ympäriinsä jos puolet kropasta on läskiä olin sitten 160kg tai 70kg. Mistä tulikin mieleen että olen ihan pulassa, salikaverini ei pääse salille pitkiin aikoihin eikä mulla ole ketään varmistamassa. Salilta en uskalla enää pyytää ketään sillä viimeksi tangon jäätyä rinnalle varmistajalla oli mielestäni liian paljon vaikeuksia auttaa se ylös ja jos ensi kerralla valitsen yhtään huonommin pääsen kierittelemään tankoa päältäni pois.

Ensi viikonloppuna on Leppävirralla highlandgamesin joukkue SM-kisat, aion lähteä sinne katselemaan miltä ne lajit näyttävät. Voisin kuvitella tunnelman olevan rento ja toivon pääseväni kokeilemaan lajeja jotka ovat minulle ihan uppo-outoja. Jos joku sattuu olemaan sieltä suunnalta niin minua saa tulla moikkaamaan, tosin tarkemmasta paikasta ei ole mitään hajua. http://www.highlandgames.fi/index.php?news&nid=29