tiistai 30. lokakuuta 2012

Työrupeama ohi

Jes, vihdoinkin mulla on aikaa taas kirjoittaa! Työt on tältä erää ohi, vaikka mielelläni olisin niitä jatkanutkin niin toisaalta on ihana olla taas lasten kanssa kotona. Ihanaa on myös se että on aikaa kirjoittaa blogia.


Viime lauantaina olin siellä kauan odotetulla voimailulajileirillä Hämeenlinnassa Heavy events salilla. Oli ihan huippupäivä ja hyvää seuraa! Meitä oli kolme naista siellä hikoilemassa ja karjumassa. Ehdittiin hyvin käymään mahdollisimman monta voimailulajia läpi ja lopuksi vielä käytiin ihan kuntosalin puolella (yksi reipas harjoitteli kyykkyjä ja kaksi vähemmän reipasta juorusi lattialla mukamas venytellen :D)

Tässä meidän kolmenkopla treenien jälkeen, pysyttiin ihan omilla jaloilla eli treeni olisi saanut olla kovempaakin :)





Jyrki joka tapahtuman järjesti oli tehnyt salille ihan pikkuisia vauvapalloja joka alemmassa kuvassa näkyykin. Pallon paino on 49kg ja sillä harjoiteltiin koska seuraava koko olisi ollut 100kg ja sen kanssa olisi pitänyt käyttää sitä (muutama kirosana) pihkaa jota olen kehunut aiemmassakin postauksessa.




Ilmoittelen täällä taas jos leirejä on tulossa lisää. Sinne voi oikeasti kuka vain tulla kokeilemaan miltä nuo lajit tuntuvat ja kaikilla on omat vahvuusalueensa.

Paino on taas tippumissuunnassa, viime viikolla tipahti 1,2kg alaspäin toivottavasti tahti jatkuu vielä vähän aikaa jos sitä vaikka pääsisi pikkuhiljaa taas ihan uusiin lukemiin. Syömiset on menneet töiden ansiosta edelleen ihan huippuhyvin mulla näköjään vaikuttaa eniten se että syön oikeasti usein (aamupala, välipala1, lounas, välipala2, päivällinen, iltapala) ei ole tehnyt mieli mitään mitä en saisi syödä, ei ole nälkä ja vireystaso on ollut odottamattoman hyvä. Toisinaan aamupala on unohtunut tai iltapala jäänyt välistä jos päivällinen on venynyt pitkälle mutta nuo tuntuvat olevan sellaiset joiden poisjääminen ei ahmituta.



1 kommentti:

  1. Eihän siinä voinu tosissaan reenata, kun piti säästellä voimia aina seuraavaan lajiin, kun halus kokeilla kaikkea kunnolla :D

    VastaaPoista