Outoja asioita

Tällä rouvalla on takana harvinaisen erikoinen päivä. Koko alkupäivä meni siivoillessa, siitä siirryin lukemaan keskittymishäiriöstä (ajattelin että jotain mun on saatava tehtyä tälle päälle). Keskittymishäiriöjutut olivat aika raskaita koska mulla ei ole mitään diagnoosia ja kuitenkin lähes kaikki lukemani asiat täsmäsivät. Kesken perehtymisen tipahti postilaatikosta kirje jossa kerrottiin että en pääse liikunnanohjaajakoulutuksen pääsykokeisiin ja hetki kirjeen jälkeen olikin life coaching-puhelun vuoro. Puhelun jälkeen olo oli aika outo, kummallisella tapaa rauhallinen ja samalla sellainen kuin olisin itkenyt viikon putkeen, silmiä kirveli ja tuli pyörrytyskohtauksia.

Ymmärsin vihdoin sen että ehkä mun pitäisi olla vähän hellempi itseäni kohtaan, olen aina mennyt eteenpäin sellaisella "läpi vaikka harmaan kiven" mentaliteetillä, remponut vain väkisin menemään ja kaikenlisäksi pitänyt siitä koska kipu tietää sitä että on tehnyt jotain kunnolla. Ehkäpä koin jonkinlaisen valaistumisen henkisesti raskaan päivän päätteeksi mutta nyt päämäärä tuntuu taas selkeämmältä. Tärkeintä on tiputtaa sitä painoa niin että paikat kestävät tulevaisuudessa sitten sitä raskasta treeniä. Olin myös tehnyt itseni kanssa sopimuksen, en saa treenata ennen kuin saan syömiset kuntoon. Tosi motivoiva juttu sen takia että todellakin kärsin henkisesti jos en pääse treenaamaan, sitten mua muistutettiin että en saa olla liian ankara itselleni. En ole edes ajatellut olevani ankara itselleni, olen vain ajatellut että nyt on kärsittävä koska olen ollut tyhmä aikaisemmin ja tyhmästä päästä saa kärsiä.

Illalla päädyin kuitenkin salille, päätin että pyrin tekemään itselleni mukavia juttuja jotka auttavat siinä tärkeimmässä päämäärässä eli laihtumisessa. Treeni alkoi juoksumatolla jossa keskityin jalkoihin ja hengitykseen enkä siihen katseleeko joku mua, juoksumatolla kului huomaamattani 30min. Seuraavaksi siirryin tekemään fysioterapeutin määräämiä harjoituksia ja koin hassun jutun. Kemppijumpatessa tuijotin vain paitaan, keskityin liikkeeseen ja kaikki muu katosi ympäriltä, pystyin keskittymään juuri siihen asiaan mitä teen ja se tuntui hyvältä. Seuraavaksi hikoilin foamrollerin kanssa, keskittyminen herpaantui ja huomasin taas kuinka nautin vain siitä kun lihaksiin sattuu enkä lopulta enää tiennyt oliko rollailusta mitään hyötyä. Jumppahetken jälkeen vuorossa oli "hiihtolaite" jossa hiihtelin kymmenisen minuuttia kunnes olkapää kipeytyi, siitä siirryinkin nyrkkeilysäkille. Hanskoja ei ollut joten päätin päästellä menemään ilman hanskoja ja taas sama ihmeellinen keskittyminen palasi, huomaamattani olin hakkaillut säkkiä jo 15minuuttia ihan hiki hatussa, olin vain keskittynyt hengittämiseen ja lyönteihin.

Nyt tässä kirjoittaessa olo on sellainen kuin olisin itkenyt viikon putkeen, tuntuu myös siltä että henkisesti olen aika palasina mutta tätä olisi varmaan voinut arvaillakkin parin viimeisen viikon menosta, päättömyydestä ja siitä että olen taas pyrkinyt kontrolloimaan aivan kaikkea ympärilläni huonoin tuloksin. Jospa minäkin olisin vihdoin oppinut suuntaamaan kohti päämääriäni enkä siksakkaamaan ympäriinsä niin että päämäärä vain vilahtelee ohimennessä. Voisikohan olla niin että ehkä minäkin kykenen päämäärätietoiseen etenemiseen sekä loogiseen ja positiiviseen ajatteluun ainaisen taistelun ja rankaisun sijaan.

Ainiin, melkein unohtui kertoa se "tärkein" paino on tippunut (kiitos treenaamattomuuden) 2,6kg eli uusi lukema 124,4