torstai 14. helmikuuta 2013

Jotain taisi loksahtaa kohdilleen

Mun päässäni on tapahtunut jotain hassua kuluneen viikon aikana, ensimmäinen asia jonka huomasin muuttuneen oli se että nautin ruoanlaitosta ja ruoasta vähän tavallista enemmän. Olen joka päivä kokkaillut sellaista ruokaa josta ei mun mielestä miltään kantilta pidä stressata tai potea huonoa omaatuntoa, olen syönyt isompia annoksia ja ollut tyytyväisempi.  Toinen iso muutos on ollut se että olen ottanut "yliannostuksia" magnesiumia iltaisin, uutena lisäravinteena myös soijalesitiiniä ja olen sammunut ilman minkäänlaisia unikamppailuita klo 21-22 välillä ja nukkunut havahtumatta aina aamuun asti (normaalistihan herään siihen jos yläkerrassa käydään vessassa tai naapuri tulee kotiin keskellä yötä tai jompikumpi lapsista kääntää kylkeä).
Suurin muutos jonka tosin huomasin vasta tänään joten en pistä vielä päätäni pantiksi tämän asian suhteen, on se että olen ollut koko päivän onnellinen, rauhallinen ja päätä kiristävä panta on poissa. Tämä liittyy jollain tavalla ruoanlaittoon koska rauhallisen olon myötä mulle tuli inspiraatio leipoa ja kokkailla hitaasti ja rauhassa. Yksi tämän viikon lemppareista on ollut bataattitikut joita tein uunissa







Tänään teki mieli makeaa herkkua joten aamupalaksi oli 2 jälkiuunipalaa joihin sivelin päälle hunajaa, smoothie jossa oli smoothie mix, banaani, maitorahka, mustikka, nokkos-mustikkarouhe, maito ja kookoksen makuinen proteiinijauhe (paras mun tekemä smoothie tähän mennessä)

Lounas: Luunilohi hunajakuorrutteella, kookos-bataatti muussi ja salaatti jossa oli jäävuorisalaattia, tomaatti, paprikaa, lanttua, jälkiuunipala, oivariini

Päivällinen: bataattitikut, naudanlihapihvi, salaatti, jugurtti

Iltapala/palautus: maustamaton jugurtti, soijalesitiini




Nyt päästään mun tämän päivän lempparikohtaan, nimittäin menin ja varasin itselleni täksi päiväksi jonkin sortin aerobic- tunnin ja siihen perään venyttely. Mun mielipide (jos ei ole vielä tullut selväksi) tuollaisista tunneista on se että siellä hypitään musiikin tahtiin peilin edessä keskellä kanalaumaa. Tunti oli kuitenkin kiva ja vaikka olikin mun treenimakuun aika kevyt niin kroppa kyllä huomasi että nyt tehdään jotain erilaista ja tuntui että tehoja riitti ihan äärettömiin ja hiki lensi.  Jossain tuolla hyvin sekaisessa pääkopassani päätin myös että koska tuo tunti oli noin kevyt niin seuraavan viikon aikana pyrin käymään päivittäin jollain ohjatulla aerobisella tunnilla koska muuten sitä hikijumppaa ei tule harrastettua. Itseasiassa taidankin varata tunnit tässä samantien ja pistää tulevan kuntoilulistan teille nähtäväksi, ja kyllä mä tiedän että välipäiviä pitää pitää jnejne mutta mulla on onneks nykyään sen verran hyvä kunto että kyllä yhen viikon tehotreenit menee helposti läpi ilman että Tuonelean raja edes häämöttäisi näkökentässä.

Pe: Flowride basic (eka spinningtunti apuva)
La: Core 30 + venyttely 30 (Core:keskikroppaa+tasapainoa)
Su:Pump
Ma:Kuntonyrkkeily+girya 45
Ti:Core 30
Ke: Girya circuit (kahvakuula kuntopiiri)
To:Fit 40 (aerobic askelia+lihaskuntoa)

Taidan tehdä vielä niin että otan sykevyön mukaan tunneille niin pääsee vähän seurailemaan sykealueita ja kuntoa.

Mun piti vielä laittaa pieni infopläjäys soijalesitiinistä ja magnesiumista unen kannalta mutta sammun ihan just eli hyvää yötä <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti